Työhön ja sitä kautta työhyvinvointiin liittyy monenlaisia kuormitustekijöitä. Tuoreimpana olemme ryhtyneet puhumaan termeistä ´työn psykososiaalinen kuormitus´ ja ´kognitiivinen kuormitus´. Näillä viitataan siihen kuormitukseen, jota syntyy ikään kuin henkisen rasituksen seurauksena, joka voi olla peräisin esimerkiksi työn huonon organisoinnin, suunnittelun tai työyhteisön heikon ilmapiirin vaikutuksesta.

Liiallinen kuormitus, johtuipa se työn fyysisestä tai psyykkisestä kuormittavuudesta, vaikuttaa aivojen tiedonkäsittelyn toimintaan ja vaikeuttaa ajattelua vaativien tehtävien hoitamista. Yksilön kuormittumisen lisäksi tämä voi esimerkiksi vaikuttaa työturvallisuuteen mikäli ihminen ei pysty olemaan läsnä siinä mitä hän on tekemässä.

”Kognitiivisella toimintakyvyllä viitataan ihmisen tiedonkäsittelykykyyn liittyviin toimintoihin, kuten muistiin, oppimiskykyyn, tarkkaavaisuuteen, havainnointikykyyn ja ongelmanratkaisu- ja päätöksentekokykyyn.”

Nykyajan työssä aivoilta vaaditaan yhä enemmän moniajoa, muistia, päätöksentekoa, ja ongelmanratkaisua. Jatkuva tietotulva, häiriöt ja keskeytykset, sekä jatkuva uuden oppimisen tarve on myös aivojen kannalta kuormittavaa.

”Henkilöstön yleisen jaksamisen lisäksi meidän kannattaa tarkastella esimerkiksi meidän työturvallisuuteen liittyviä rutiineja ja niiden vaikuttavuutta tietotulvan näkökulmasta. Yleinen tapa on siirtää vastuu riskin hallinnasta tuputtamalla yksilölle tietoa erinäisten turvavarttien, perehdytysten, kylttien ja ohjeiden muodossa. Näiden tuottama ”informaatioähky” voi kääntyä itse tarkoitusta vastaan jolloin henkilö ei välttämättä toimi kuten haluamme. Tämä taas usein nähdään asenneongelmana kun todellisuudessa kyse on kognitiivisen sietokyvyn ylittymisestä.”

– Taru Puukko –

Hallitaksemme kognitiivista ylikuormitusta meidän tulisi kiinnittää huomiota kognitiiviseen ergonomiaan osana työhyvinvoinnin johtamista. Meidän tulisi pyrkiä järjestämään työ siten, että huomioimme ihmisen tiedonkäsittelykykyyn liittyvät rajoitteet (kuten työmuistin rajallinen kapasiteetti) ja pyrimme poistamaan tarpeetonta kuormitusta samalla tavalla kuin fyysisiä kuormitustekijöitä hallitessamme pyrimme poistamaan turhia toistoja.

Kognitiivinen ylikuormitus voi esimerkiksi johtua siitä kuuluisasta ylimääräisestä säätämisestä työpaikalla, johon uppoaa sekä aikaa, että ajatteluenergiaa täysin turhaan. Tällaisia tilanteita syntyy esimerkiksi, jos hankinta ei ymmärrä, mitkä ovat heidän toiminnassaan kriittisiä päätöksiä tai informaatiota, jotka vaikuttavat esimerkiksi tuotannon toimintaan. Näin he voivat luoda tietämättään turhaa kognitiivista kuormitusta tuotannon henkilöstölle, jos päätösten seurauksena tuotannon työntekijät joutuvat suorittamaan ylimääräistä ongelmanratkaisua ja selvitystyötä päivittäin. Vastaavaa esiintyy usein ja jopa laajemmin kahden tietotyötä tekevän osaston välillä. Emme vain näe sitä, koska käsiteltävät asiat ovat usein sähköisessä muodossa.

”Kun Helsingin yliopistollisen sairaalan (HUS) toimintaa kehitettiin, huomattiin, että Kardiologi, joka suorittaa sydämen ultraäänitutkimuksen tuotti tutkimuksista noin puolen sivun verran tekstiä hoitavalle lääkärille. Kun hoitavia lääkäreitä haastateltiin, he totesivat, että usein heille oleellista tietoa oli yksi tai kaksi lausetta.”

Tämä on loistava esimerkki siitä, että kun kaksi toimintoa eivät tiedä mikä lisäarvo heillä on toisilleen, ja mikä on oleellista, aletaan synnyttämään varmuuden vuoksi turhaa tietoa. Kun jokainen henkilö ja toiminta tekee ympärillä samaa, syntyy tietomassa, jonka hallitseminen on mahdotonta ja jonka ymmärtämisen yrittäminen kuormittaa meidän aivoja.

Tämän päivän työympäristössä meidän on helpompi ja nopeampi synnyttää tietoa kuin mitä organisaatiomme ja työntekijämme pystyvät sitä sisäistämään. Kun tietoa on tarjolla liikaa, menee ihmisen aivot helposti, taistele-tai-pakene olotilaan, eli pystyäkseen toimimaan aivot sulkevat automaattisesti asioita havainnointi kentästä ulos jotta henkilö voisi edes jollain tapaa keskittyä sen hetkiseen tehtävää. Kun aivot joutuvat tekemään tätä jatkuvasti, ovat aivot jatkuvasti ns. päällä ja se kuormittaa ihmistä. Tämän seurauksena ihmisen luovuus työpäivien aikana katoaa ja hän usein kokee työpäivän jälkeenkin, että vaikka työt on lopetettu niin aivot ikään kuin pyörii vielä vinhaa vauhtia.

Kun tätä jatkuu viikosta ja kuukaudesta toiseen, ihmisen kognitiivinen suorituskyky laskee ja hänestä tulee yhä epätuottavampi työyhteisön jäsen joka pahimmillaan sortuu virheisiin jotka kuormittavat lisää ympärillä olevia kollegoita. Taistele-tai-pakene olotila ei saisi olla työpaikalla jatkuva. Kognitiivista kuormittumista ei myöskään korjata viikonlopun tai vuosilomien aikana koska pitkittyessään ihmisen hermosto ajautuu niin syvään ylivireystilaan, että palautuminen voi kestää kuukausia, mikäli kuormittuminen on ollut jatkuvaa.  Näitä työstä ja työn järjestelyistä syntyviä kuormitustekijöitä ei myöskään ratkaista niillä kuuluisalla ”skumppaa ja jumppaa” tapahtumilla koska kuormittuminen jatkuu heti kun ihminen palaa työpisteelleen, siksi meidän pitää uskaltaa tarkastella työtä, työntekemisen arvoketjuja ja pyrkiä poistamaan kuomritustekijät kehittämällä työtä, ei vain työntekijää.